Teknologia-alalta liiketoiminnan vastuullisuuden asiantuntijaksi
Hei, olen Satu – Vorma Consultingin perustaja. Autan yrityksiä tekemään vastuullisuudesta kestävän kilpailuedun.
Perustin Vorma Consultingin vuonna 2024, kun päätin suunnata pitkän urani kokemukset uuteen suuntaan. Yli kolmen vuosikymmenen kokemus teollisuusalalta – hankinnan, toimitusketjujen ja tehtaiden tuotannon johtotehtävistä – on antanut minulle syvällisen ymmärryksen liiketoiminnan strategioista ja operatiivisesta tehokkuudesta, myös vastuullisuuden näkökulmasta.
Halusin syventyä elinkeinoelämän vastuullisuuskenttään sekä yrittäjänä että akateemisella tasolla. Opintoni IMD Business Schoolissa Sveitsissä ja Aalto-yliopistossa Espoossa ovat antaneet minulle vahvat työkalut vastuullisuuden taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöllisten mahdollisuuksien tunnistamiseen.
Yhdistän akateemisen asiantuntemukseni ja monipuolisen työkokemukseni luodakseni yrityksille strategioita, jotka integroivat kestävyyden osaksi liiketoiminnan menestystä.
Nykyään Vorma Consulting on omistautunut tukemaan yrityksiä vastuullisuuden hyödyntämisessä kestävän kilpailuedun saavuttamiseksi. Laajat kansainväliset verkostoni sekä Certified Management Consultant (CMC) -sertifikaatti tuovat lisäarvoa palveluihini. Toimin sillanrakentajana vastuullisuuden monimutkaisen kentän ja liiketoiminnan välillä, auttaen yrityksiä tekemään vastuullisuudesta konkreettista, kannattavaa ja liiketoimintaa vahvistavaa.
Vorma Consulting Oy on Liike-elämän & johdon
konsultit ry:n jäsenyritys. Olemme sitoutuneet noudattamaan LJK ry:n Eettisiä ohjeita.
-

Missio
Autan organisaatioita kehittämään ja toteuttamaan strategioita, jotka yhdistävät asiakasarvon ja vastuullisuuden kestävällä tavalla.
-

Visio
Haluan olla vaikuttaja, joka muuttaa strategista ajattelua kohti toimintaa, jossa vastuu kasvattaa arvoa.
-

Arvot
Asiakkaan kilpailuedun vahvistaminen.
Jalat maassa, pää pilvissä.
Toisten kunnioittaminen.